lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hæ!

Tervehdys kaikilleee. Mitäs kaikkea tässä on ehtinytkään tapahtua viime kirjoituksen jälkeen. Oon ainakin:

- kutonut villapaidan
- kiivennyt vuorelle
- kävellyt joelle
- käynyt Reykjavikissa
- juonut kaljaa
- viettänyt Pyhän Patrikin päivää
- leiponut
- ollut sairaana
- tehnyt töitä
- käynyt teatterissa
- osallistunut teatteriharjoituksiin
- oppinut vähän islantia
- suunnitellut villiä pääsiäisviikonloppua
- hommannut kirjastokortin
- nähnyt revontulia
ja niin edelleen.

Ensimmäisen viikon viikonloppuna kävimme tosiaan lauantaina läheisellä joella Matthieun, Iolandan, Franzin ja Dogukanin kanssa. Joki oli todella kaunis ja sen rannalta löytyi ihan älyttömästi suuria joutsenensulkia. Keräsin niitä ainakin kymmenen unisiepparin verran. (Tässä vaiheessa kirjoitusta Axel tuli käymään ihan älyttömän energisenä ja pitämään puhuttelua siitä, että meillä pitäisi olla enemmän hauskaa! Tanssia, naurua! Pitäkää maanantaina vapaapäivä! Hassu mies.)

Kuvia joelta:


Lauantai-iltana pidimme juhlat sillä Veronican ystävä Enne oli käymässä Saksasta. Juhliin oli kutsuttu myös Pami ja Paulo, Robin ja amerikkalaiset. Ilta kului erilaisten pelien parissa ja itse pääsin nukkumaan vasta kolmen aikaan aamuyöstä. Seuraavana aamuna heräsin Veronican mekastukseen, että olemme lähdössä Hevosvuorelle patikoimaan.

Heppavuori koko komeudessaan.

No, sinnehän sitten lähdettiin melkein koko porukalla. Vuori on n. tunnin päässä Sólheimarista, joten päätimme yrittää liftata vuoren lähistölle. Yllätyksekseni n. viidessä minuutissa saimme kyydin erään kyläläisen pakun taka-osassa. Meitä oli siis yhdeksän liftaajaa ja silti saimme kyydin, tää on ehkä mahdollista ainoastaan Islannissa. Päivä oli todella aurinkoinen, joten kivutessa tuli _kuuma_. Onneksi olin laittanut kevyet vaatteet päälle ja ottanut paljon vettä mukaan. Matka ylös oli fyysisesti ehkä raskain koskaan tekemäni asia, mutta oli vuoren päällä oli kyllä sanoinkuvaamaton ja täysin kaiken tuskan arvoinen. Kotiin pääsimme n. klo 18 aikaan illalla ja kyllä vaan väsytti. Menimme porukalla kylän uima-altaalle rentoutumaan ja kyllä siellä ihana lämpimässä vedessä lilluminen vaan teki hyvää. Oon jo ihan koukussa muuten siihen uima-altaaseen, ikävä tulee sitäkin.

Vuoren valloittajat! Ylärivissä vasemmalta oikealle: Iolanda Espanjasta, Fridfinnur Islannista, minä Suomesta (näytän niiiiiiiiin lyhyeltä, hah), Dogukan Turkista, Veronica Espanjasta, Enne ja Franz Saksasta.  Alarivissä Anneliese Kanadasta ja Angela Capo Verdeltä/Portugalista.

Kotiin!

Takaisintulomatkalla kävimme vielä ihanan järven rannalla.


Seuraava viikko ei ollut sinänsä mitenkään kummoinen, töissä rupesin kirjailemaan neljää sohvatyynyä, joihin olin valinnut jokaiseen yhden työpajan koti-ihmisen piirtämän kuvan. Pikkutyynyjä on neljä ja niiden aiheet ovat Erla Björkin piirtämät kukat, Gudrun Laran piirtämät linnut, Kristjan Ellertin piirtämät nallet ja Oli Benin piirtämät puut. Neljä ensimmäistä on nyt kirjottu ja viimeistä aloitan vielä ensi viikolla. Näiden jälkeen teen vielä yhden isomman tyynyt mihin olen ajatellut laittaa Hanny Marian piirroksen koska hän tekee aika isoja maisemakuvia, jotka varmaan sopisivat vähän isompaan tyynyyn. Kangas on pajalla kudottua harmaata villakangasta ja kirjominen tehdään ohuella villalangalla. En ollut tätä ennen kirjonut paljon mitään ja vähän pelotti aloittaa, mutta nyt kun sitä on jo vähän tehnyt niin tykkään siitä kovasti.

Viime viikonloppu oli jokatapauksessa tähän mennessä vauhdikkain sillä perjantaina lähdimme klo 17 Iolandan, Franzin ja Dogukanin kanssa Reykjavikiin! Olimme onnekkaita sillä saimme kyydit sekä Sólheimarista Reykjavikiin että takaisin. Perjantaina menimme Ellin kyydissä minibussilla sillä Reykjavikissa oli suuri partiolaiskokous minne oli menossa muutama ihminen täältäkin. Lauantaina tulimme takaisin kylän musiikinopettajan Laurusin kyydillä. Vielä kuitenkin perjantai-iltaan. Ehdimme kaupunkiin juuri ennen kuutta ja pääsimme käymään paikallisessa Alkossa eli "viinikaupassa". Vinbudin on viralliselta nimeltään tämä laitos ja siellä myydään kaikki alkoholijuomat, edes kaljaa ei saa tavallisesta ruokakaupasta. Sitten lähdimmekin bussilla kohti keskustaa ja hostellia. Reykjavik on todella kaunis ja pieni kaupunki. Pieni ei vaan pinta-alaltaan, mutta myös kaikki rakennukset näyttävät pieniltä sillä suurin osa on vaan yksi tai kaksikerroksisia. Olimme yötä Backpackers hostellissa kahdeksan hengen huoneessa mikä oli hinta-laatusuhteeltaan mielestäni oikein hyvä. Ruokaa tehdessämme tutustuimme saksalaiseen pariskuntaan, jonka tapasimme vielä seuraavanakin aamuna. Toinen heistä kertoi, että olin ensimmäinen suomalainen kenet hän on koskaan tavannut, aika hassua. Illalla seuraamme liittyivät vielä muutamia Iloandan kavereita sekä uusia tuttavuuksia, joten loppujen lopuksi seurueemme koostui kahdesta espanjalaisesta, venäläisestä, saksalaisesta, turkkilaisesta, islantilaisesta, itävaltalaisesta ja kahdesta suomalaisesta iloisesta ihmisestä. Olipa muuten outoa päästä puhumaan pitkästä aikaa "livenä" suomea. Meinasin koko ajan vaihtaa englanniksi! Kävimme kolmessa eri baarissa ja viimeisen tanssilattialta poistuimme noin neljän aikaan aamulla. Ajankohtaa ei kyllä katukuvasta olisi mitenkään voinut päätellä, ihmisiä meni ja tuli baareista vielä vaikka millä mitalla.

Kun turkkilainen, suomalainen, venäläinen, espanjalainen, suomalainen, islantilainen ja itävaltalainen meni baariin....

Lauantai-aamuna lähdimme n. yhdentoista aikaan (Iolandan löydettyämme) satamaan isolle kirpparille. Tarkoituksena oli löytää Dogukanille villapaita, mutta lopulta sellaisen ostikin Iolanda. Seuraavaksi menimme Wool Markettiin sillä Franz oli tilannut sieltä itselleen villapaidan. Tehty paita oli kuitenkin hiukan liian iso, mutta se ei haitannut vaan hänelle ruvettiin tekemään uutta hupullista villapaitaa. Käymme hakemassa sen ensi viikolla kun koukkaamme Reykjavikin kautta muihin seikkailuihin. Kävimme myös Hallgrímskirkja-kirkossa, joka on niin ulkoa kuinmyös erityisesti sisältä erittäin kaunis. Harvoin aiheuttaa kirkko sellaista reaktiota, mutta tuolla kyllä koin ihan täydellisen hiljentymisen ja todella rauhallisen fiiliksen muutenkin. Jos jossain kirkossa menisin naimisiin niin tuolla! Aion käydä siellä kyllä seuraavallakin Reykjavikin visiitillä ja istuskella vähän pidemmänkin aikaa. Kirkkovierailun jälkeen lähdimme etsimään Lauruksen taloa sillä me ajoimme hänen autonsa Selfossiin. Matkalla kävimme eräässä valokuvausliikkeessä mistä Dogukan osti filmiä ja minä kaksi valokuvateosta. Lauruksella käynnin jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Selfossia, mutta sitä ennen kävimme vielä Pohjolan talossa. Sieltä löytyy nimittäin kirjasto, jossa on kirjoja kaikilla pohjoismaisilla kielillä. Meillä on täällä Hraunprydissäkin (eli meidän vapaaehtoisten kotitalossa) n. kirjahyllyllinen kirjoja, mutta kun kaikki muu on englanniksi niin ei oiken tee mieli lukeakin englanniksi. Olisin halunnut lainata Sinuhe egyptiläisen, mutta löysin sen vaan ruotsiksi :I Kolme muuta kirjaa kuitenkin lainasin ja nyt mulla on islantilainen kirjastokorttikin siis! Kun viimein olimme selviytyneet Selfossiin selvisi, että Laurus olikin ajanut myös kaupunkiin ja hän heitti minut ja Dogukanin sitten takaisin Sólheimariin. Franz ja Iolanda liftasivat, mutta saapuivat perille vain n. kymmenisen minuuttia meidän jälkeen.

Sunnuntaina oli Pyhän Patrikin päivä ja pidimme sen kunniaksi "pienimuotoisen" brunssin. Lainausmerkit siksi, että kaksi pitkää pöytää notkui täynnä ruokaa ja vieraita. Osallistujina olivat siis meidän kaikki vapaaehtoiset, Pami ja Paulo, Robin ja Axel ja Christelle. Jokainen oli kokannut jotain brunssille sopivaa ruokaa ja olimme koristelleet talon päivän hengessä. Meiltä myös löytyi Irlannin lipun väristä ruokaa ja t-paidoista taiteiltu lippu ikkunasta. Kaikilla oli myös tavan mukaan jotain vihreätä vaatetta päällä. Minä olin leiponut Dogukanin avustuksella korvapuusteja ja ihan yksikseni perunarieskaa ja molemmista tunnuttiin tykkäävän. Rieska syötiin loppuun kokonaan ja leipomon johtaja Pami kehui korvapuusteja, ei paha! Ruokapöydän kohokohta oli kuitenkin omasta mielestäni Matthieun leipoma Guinness-suklaa kakku suolaisella karamellikuorrutuksella. Taivas lautasella! Aion tehdä tätä miljoona kertaa sitten kun tulen takaisin Suomeen. Illalla taivaalla näkyi taas ihania revontulia, joita katsellessa sairastuin sitten flunssaan mikä onkin vaivannut melkein koko viikon. 

Matthieu, Dogukan, Iolanda, Veronica, Susi, Anneliese, minä ja Goedele revontulten alla.

Olin vaan kahtena päivänä tällä viikolla töissä, mutta nyt tuntuu olo jo ihan hyvältä. Torstaina alkoi Grænir dagar-niminen ympäristötapahtuma CELLien järjestämällä kierrätyspäivällä mihin en sairauden takia valitettavasti päässyt osallistumaan. Ensi viikolla on sitten meidän vapaaehtoisten järjestämää ohjelmaa vaikka millä mitalla. Minä ja Veronica pidämme alternative painting workshop-nimellä kulkevaa taidepajaa, jonka tarkoituksena on, että teemme kaikki teoksiin tarvittavat asiat itse. Eli paperin, kehykset, maalit, liiman ja pensselit. Pensseleinä aiomme käyttää oksia, risuja, lehtiä, ruohoa, kiviä yms. mitä nyt satumme löytämään. En vielä tiedä kuinka monta ihmistä on ilmoittautunut meidän kurssille, mutta odotan jo innoissani, että minkälaisia teoksia siellä syntyy!

Veronican ja Dogukanin taiteilema tapahtumajuliste.

Torstaina meillä alkaa pääsiäisloma, jonka vietämme Westfjordseilla musiikkifestarilla. Tätä on nyt suunniteltu viimeiset kolme viikkoa ja tällä viikolla saimme vihdoinkin auton ja majoituksen varattua. Auton otimme SAD carsilta, joten saas nähdä minkälainen reppana sieltä valikoituu ajoneuvoksi. Majoituksenkin saimme halvalla, vaan 2000 kruunua per yö. Matka tarkoittaa myös sitä, että pääsen vihdoinkin taas oikeaan ruokakauppaan. Meillä on täällä vain pieni Valamme, josta saa ah niin ihanaa hämähäkinverkoitettua ruokaa kalliilla hinnalla. Olen jo tähän mennessä mm. nähnyt päiväunia Siwassa käymisestä, että tilanne on vakava. Viimeksi olen käynyt oikeassa ruokakaupassa viikko sitten, jolloin myös ostin lankaa lopapeysaa eli islantilaista villapaitaa varten. Hiukan ehkä itseäkin ihmetytti tahti millä se valmistui, mutta viikossa sain siis kudottua koko paidan ja hieno tuli vaikka itse sanonkin. Ennen kun tulin tänne, pelkäsin, että lopapeysat ovat vähän ns. turisti-kliseitä mitä islantilaiset katselevat pitkin nokkaa, mutta enpä olisi voinut olla enemmän väärässä. Täällä nimittäin noin joka toisella vastaantulijalla on lopapeysa päällä. Haluan vielä ainakin hupullisen villatakkimallisen version, mutta sen saatan tilata Wool Marketista ja kutoa lisää ihan perusvillapaitoja muille. Islantilainen lanka on niin ihanaa, että en tiedä miten tulen pärjäämään sitten Suomessa ilman sitä.
Kaikenkaikkiaan on erittäin vaikea uskoa, että ensi viikolla tulee jo kuukausi täyteen Islannissa! Fiilikset ovat ristiriitaiset sillä toisaalta on ikävä kotiin ja toisaalta en haluaisi täältä lähteä ikipäivinä. Sólheimar on jo tähän mennessä opettanut mulle niin paljon, että sitä on vaikea sanoiksi pukea. Erityisesti mieleen nousee tämä ihmisten toisiaan kohtaan tuntema lämpö ja ystävällisyys. Kaikki hymyilevät ja tervehtivät toisiaan vaikka ei niin hyvin tunnettaisikaan sillä täällä kaikki ovat osa samaa asiaa, samaa yhteisöä. Joka aamu aloitetaan yhdessä, pidetään käsistä ja lauletaan. Kaikki ovat samanarvoisia. Kotona tuntuu joskus jopa tutunkin tervehtiminen niin älyttömän vaikealta, saatika sitten erilaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen. Tämän avoimemman asenteen tuon toivottavasti mukanani Suomeen. Ja tulevaisuudensuunnitelmatkin alkavat muotoutua hiukan toisenlaisiksi... Mitäpä jos en lähdekään suoraan Ikatan jälkeen opiskelemaan vaan lähtisinkin vuodeksi EVS-vapaaehtoiseksi jonnekin puolelle Pohjoismaita. Islannistakin löytyi jo yksi kiinnostava projekti, mutta sen kohtalo nähdään sitten ensi vuonna...

Vapaaehtoiset laiskottelemassa, hoho.

Huh, tästäpä tulikin oikea kuva ja teksti oksennus. Jos pääsit loppuun asti niin onneksi olkoon! Ensi viikko kuluu luultavasti teatteripukuja ommellessa ja lomaillessa, mutta siitä sitten vielä myöhemmin. Nyt sanon góða nótt eli hyvää yötä!

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia! Varsinki tuo revontulikuva :) ps. Mun blogissa on sulle tunnustus!

    VastaaPoista